Palava vesi

Palava Vesi

Kuka tämän kaiken takana on?

­­­­­­­­­­Hei!

Olen yrittäjä Anniina.

Valmistun vuonna 2023 LAB-ammattikorkeakoulusta tradenomiksi. Olen vastuuntuntoinen, ahkera ja oma-aloitteinen, joka on valmiina tarttumaan haasteisteisiin. Olen toiminut monenlaisissa työpaikoissa ja vastuutehtävissä kuluneiden vuosien aikana. Vapaa-aikana tykkään touhuta lemmikkieni kanssa.

Olin jo pitkään haaveillut yrittäjyydestä, mutta tilaisuutta aloittamiseen ei ollut ilmaantunut, kuten ei tuotettakaan. Sain opintojeni kautta ensiluokkaisen tilaisuuden tarttua ”härkää sarvista” ja kokeilla yrittäjyyttä valmiin tuotteen kanssa. Olen päässyt kokeilemaan opinnoissani saatua tietoa käytännössä ja myös oppinut uutta yrittäjyydestä.

Olen aina ollut tekijä ja rakastan erilaisten käsitöiden näpertämistä. Olen jo monena vuonna tehnyt läheisilleni lahjaksi sytykkeitä ja ne ovat aina olleet mieleinen lahja. Päätin alkaa hyödyntää enemmän käsityöinnokkuuttani ja niin sai Palava vesi alkunsa. Kierrätetyt materiaalit, luonnonläheisyys ja kotimaisuus ovat minulle tärkeitä arvoja. Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan käyttämään suomalaisia raaka-aineita, tuotteita ja palveluita.

Yritykseni tarkoitus on tuoda iloa niin minulle, kuin asiakkaillenikin. Tykkään antaa, koska silloin saan myös itse. Tästä kertoo muun muassa Roosa nauha -tuotteeni, joiden tuotosta osa menee syöpätutkimuksen tukemiseen.

Ihanaa päivää juuri sinulle!

-Anniina

Toiminimiyrittäjä Anniina
Samojedi-suomenlapinkoira Uuno
Maatiaiskissa Elvis
Maatiaiskissa Viiru tarkistaa ystävälle lahjaksi meneviä sytykesipsejä

Miten yritykseni sai alkunsa?

Markkinoinnin opiskelijat perustavat ensimmäisenä kouluvuonna vuosiluokkansa kanssa osuuskunnan, jonka kautta opiskelijat tekevät erilaisia projekteja yrityksille. Kuuluin markkinointisuuskunta DECAS Marketing osk:aan. Projektit olivat pääsääntöisesti markkinointia kuten mainosvideoiden, nettisivujen tai esitteiden tekoa.

Saimme syksyllä 2021 asiakkaan, joka antoi koko Kranssitaivas -yrityksensä tiimini käyttöön. Projekti sisälsi markkinointia erilaisin keinoin sekä kranssien myyntiä. Projektiryhmässämme oli kolme tiimiläistä ja minä toimin projektipäällikkönä. Saimme projektin hyvin toteutettua, mutta kransseja jäi vielä reilusti. Kranssitaivaan edellinen omistaja halusi luopua Kranssitaivaan lopuista tuotteista ja lopetella toiminnan omalta osaltaan. Hän tarjosi Kranssitaivaan loppuvarastoa ostettavaksi, tartuin yrittäjyyden hurjaan maailmaan ja niin syntyi Tmi Longaway Imports.

Tmi Longaway Imports on perustettu vuoden 2022 tammikuussa. Vuoden ajan kaikki toiminta tapahtui alatoiminimellä Kranssitaivas ja myynnissä oli ainoastaan käsintehtyjä kestokransseja. Alkuvuonna 2023 syntyi ajatus laajentamisesta, josta hioutui Palava vesi.

Kuvia yrityksen matkan varrelta